2013-05-15

Nukkekodin jakkarat

Näistä tarvikkeista syntyy tuoli/jakkara nukkekotiin. Idean olen saanut joltain joka oli spraymaalannut näitä pulloista saatavia metalliosia tuoleiksi. Tuunasin ideaa vähän omien mieltymysteni mukaan.


Ensimmäisenä harsin kankaaseen sopivan kokoisen ympyrän. Niin että lanka tulee reunuksen alle. Näin on helpompi kiristää kangas istuinosan ympärille. Istuinosa on tietenkin tuo laatta. Laatta sisään, kiristystä sopivasti ja lankaan muutama solmu ettei laatta enää karkaa. Reunarypyistä en välittänyt, ne katosivat tehdessä vähän kuin itsestään tuolin alle.


Sitten taittelin lopun kankaan ikäänkuin täytteeksi istuinosan sisään, vaikka eihän se välttämättä täytettä tarvitsisi. Taittelin niin että kaikki hapsottavat reunat kankaasta menivät johonkin piiloon, eikä niitä pääse leikkien lomassa repimään.


Ompelin reunoilta kiinni niin ettei kangas enää pääse aukeamaan. Neula olisi ehkä saanut tässä työssä olla ohuempi, mutta en nyt ole perfektionisti eikä ne neulonnat mihinkään näy tuolta alta!



Tältä näyttää istuin. Joskus muinoin käsityömessuilta ostamani kangas oli kyllä tähän ihan super sopivaa, kun kuosissa oli sopivan kokoisia kuvioita.


Lopuksi täytyi istuin yhdistää jalkoihin. Olin aikonut liimata esim. pikaliimalla, mutta hetken mielijohteesta päätin yrittääkin ompelua. Ja sehän onnistui, vaikka edelleen oli turhan paksuja neuloja tarjolla. Käytin tähän käyräneulaa, oli ihan kätevä.


Näitä syntyi kaksi samanlaista. Lisääkin aion tehdä, en vaan ole varma tuleeko juuri sama kuosi tai onko käytössä edes sama tekniikka.


Tänään hankitut asukkaat saivat testi-istua tuolit, ja mittasuhteet näyttäis olevan just eikä melkeen. Aikuisen jalat ylettävät maahan juuri.

Ajattelin että vastaavanlaisista nappuloista voisi tehdä myös sormuksia. Ehkä semmosia tullaan kohta näkemään mun sormessa :)